BAT Systems Oy kuuluu korkeaan AA®-luottoluokkaan

Jäteveden puhdistus markkinoiden parhailla laitteilla

Toimiva ja tehokas jäteveden puhdistus on tärkeä osa kiinteistön toimintaa. Kun jätevedet käsitellään oikein, lähiympäristön tila ja vesien virkistyskäyttömahdollisuudet paranevat. Samalla järvien rehevöityminen ja siitä aiheutuvat haittavaikutukset hidastuvat.

Jätevedellä tarkoitetaan kaikkea viemäriin päätyvää vettä. Kotitalouksissa jätevettä syntyy esimerkiksi ruoanlaiton ja tiskauksen yhteydessä, suihkussa käydessä sekä WC-jätteistä. Jopa 97–98 % käyttämästämme hanavedestä päätyy jätevedeksi, mikä tekee vuorokaudessa noin 152 litraa asukasta kohden. Jätevesi sisältää runsaasti kiintoainetta ja orgaanista ainetta, jota syntyy eniten keittiössä ja WC:ssä. Jätevedessä on myös fosforia ja typpeä, joista suurin osa tulee WC-jätteiden lisäksi fosfaatteja sisältävistä pesuaineista.

Aihe koskettaa etenkin niitä, joiden taloudessa on vesijohto ja viemäri mutta kunnollinen jätevedenkäsittelyjärjestelmä puuttuu. BAT Systems Oy huolehtii, että jäteveden puhdistus tulee hoidetuksi kiinteistössäsi toimivasti ja tehokkaasti.

Jätevesijärjestelmä

Monipuolisesta valikoimastamme löytyy sopiva jätevesijärjestelmä kaikkiin tiloihin: kotiin, mökille ja teollisuustiloihin. Myymme alan johtavien valmistajien laitteistoja. Kokonaisvaltaiseen palveluumme kuuluu myös suunnittelu, asennus ja huolto. Jätevesijärjestelmä voidaan suunnitella yksilöllisesti kunkin tilan tarpeita vastaavaksi.

Jätevesien puhdistaminen

Harmittaako mökkirantaan ilmestynyt sinilevä? Jätevesien puhdistaminen kannattaa, sillä sen avulla on mahdollista välttää useita ympäristölle haitallisten vaikutusten syntyä. Vesistöjen rehevöityminen on yksi esimerkki, mitä seuraa jätevesien kulkeutumisesta vesistöön.

Runsaat leväesiintymät, kalaston ja eliöyhteisön muutokset sekä pohjan happikato vaivaavat Itämeren lisäksi nykyään yhä laajempaa osaa vesistöstä. Rehevöityminen aiheuttaa myös hajuhaittoja, veden värin muuttumista ja näkösyvyyden pienemistä. Uimarit voivat kärsiä ihottumasta ja järvisyyhystä, kun taas vettä juovat eläimet voivat saada myrkytyksen.

Ympärivuotisesti asutut kiinteistöt, jotka eivät ole liittyneet vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon, tuottavat asukasta kohden noin kuusi kertaa suuremmat vesistöjä rehevöittävät ravinnepäästöt kuin verkostoon liittyneet asutukset. Jäteveden puhdistus auttaa vähentämään ympäristöhaittoja ja hidastamaan vesien rehevöitymistä. 

Jätevesien puhdistusMyynti-, suunnittelu-, asennus- ja huolto­palvelut

BAT Systems Oy on erikoistunut jätevesijärjestelmien myyntiin, suunnitteluun, asennukseen ja huoltoon. Markkinoimamme laitteistot ovat alan johtavilta valmistajilta. Jätevesien suunnittelupalvelumme on FISE-pätevää. Asennuksessa ja huollossa käytämme vain laitteistokoulutuksen saaneita henkilöitä. Käyttämämme laitteistot ja osat ovat alan johtavilta valmistajilta.

Huoltopalvelun hinta koostuu seuraavista tekijöistä:
- minimiveloitus on 2 tuntia huoltokäynniltä
- kilometrikorvaus 0,69 euroa/km
- huollossa käytetyt tarvikkeet erillisen hinnaston mukaisesti

Yhteydenotto­pyyntö / Palaute

Suosittele meitä